Alku aina auvoisaa

Vai mitenkä se meni :)

Simon ensimmäinen päivä uudessa kodissa.

Eli lokakuussa 2010 Simo muutti Urjalasta Forssaan, Forssan ratsastajien tallille. Nuoren ruunan elämässä tapahtui melko isoja muutoksia yhdellä kertaa. Se muutti pihattoelämästä tallielämään ja maneesissa liikutuksesta ulkokentälle, sai ensimmäistä kertaa elämässään jalkaansa kengät ja siitä huolimatta kaikki sujui ilman ongelmia. Ehkäpä liiankin helposti. Olihan ruuna melko energinen ja sähläävä tapaus, mutta silti niin kiltti ja helppo käsitellä, saatika ratsastaa. Ei tullut mieleenkään, että se heittäisi ratsastajaa selästään.

Ratsastelua tammikuussa 2011

Vuosi vaihtui ja tammikuussa 2011 aloin itse kyllästymään isolla tallilla asumiseen, halusin rauhallisempaan ympäristöön ja kauemmas keskusta-alueelta. Aloin katselemaan Tammelan alueelta karsinapaikkaa ja sattumalta silmiini osui Hevoniemen talli, joka sijaitsi lapsuudenkodin läheisyydessä. Tallin nettisivulla mainittiin vapaasta tallipaikasta ja soitinkin tallin omistajalle Miialle samantien. Kävin tutustumassa talliin ja olin tyytyväinen näkemääni ja sovin Simon muutosta saman tien. Hevonen pääsisi muuttamaan sitten heti helmikuun alusta.

Simo tuli taloon (talliin)

Sähköpostiviestit ja puhelut vaihtuivat tiuhaan tahtiin, kun sovin Simon silloisen omistajan kanssa päivää, jolloin mennä katsomaan kyseistä ruunaa ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen yhteydenotto Simosta tuli lokakuun alussa 2010 ja heti seuraavana sopivana vapaapäivänä menin hevosta katsomaan Tiinan kanssa Hessi-tallille Urjalaan. Jännitti älyttömästi, millainen hevonen olisi?, ikääkin oli vasta 4-vuotta, miten se käyttäytyisi? jne. Olin aivan myyty, kun näin hevosen ensimmäistä kertaa pihatossa muiden joukossa, se tuli heti portille tervehtimään uteliaana ja tallissa karsinassa suorastaan tunki syliini. Ratsastuskin sujui odotuksia paremmin, vaikka laukat ei oikein noussutkaan. Haikeana jouduin hevosen jättämään tarhakavereidensa pariin.

Muutama päivä kului ja mietin aina vaan tuota bambimaista ruunaa pitkine ripisineen ja valkoisine säärineen. Ei auttanut muu, kuin lähteä Simoa uudelleen tapaamaan. Ja entisestään tunne sisälläni vahvistui, että tuo olisi se minun tulevaisuuden ratsu. Tämän vierailun jälkeen lähdin pankista selvittelemään rahoitusta ja vein äidin ja isänkin Simoa tervehtimään ja hekin olivat ihan myytyjä. Sittenhän se jo pankista soiteltiin, että rahoitus kunnossa ja ei muuta kuin suin päin ilmoittamaan Simon omistajalle, että milloinkas sitä voisi kaupat tehdä ja nimet laittaa paperiin.

Kaupanteko päivää ennen kävin vielä kerran Tiinan kanssa Simoa katsomassa ja maneesilla ratsastamassa. Ja 31.10.2010 kauppakirjat allekirjoitettiin ja saman tien myös Simo lastattiin koppiin ja matka kohti uutta kotia alkoi. Eli vajaassa kuukaudessa tuli hoidettua tämä hevoskauppa. On se Simo sellainen sydäntenmurskaaja.

Toista kertaa selässä.

Onni on oma hevonen?

Niin siitä se ajatus sitten lähti, eli halusta kehittyä ratsastajana ja mikseipä jopa päästä joskus kisakentillekin saakka. Ja näitä asioita en tuntenut saavuttavani tuntiratsastajana. Eihän sitä voi kehittyä käymällä kerran viikossa tunneilla, näin muistaakseni opettaja Marikin joskus totesi, että kehittyäkseen ratsastajan tulisi käydä tunneilla useampi kerta, kerran viikossa pitää vain sellaisen perustason yllä ratsastuksessa. Ja eihän se riitä!

Jospa se sitten olisi aika oman hevosen? Hui mikä päätös, jospa kuitenkin ensin ylläpitoon? Pohdittuani asiaa tovin, päädyin laittamaan hevostalli.nettiin sekä hevosnettiin ilmoituksen "Haetaan hevosta ylläpitoon" ja ilmoituksessa muistaakseni mainitsin, että hevosta jonka kanssa voi harrastaa ja kilpaillakin, ei suokkia tai lv:tä, puoliverinen sen olla pitää. Ja eikun odottelemaan vastauksia.

Ja kyllähän niitä sitten tulikin vastauksia, ympäri Suomen maan. Mutta lähestulkoon kaikki olivat myymässä ja tarjolla kovin nuoria hevosia, 4 tai 5 vuotiaita ratsun uransa alussa olevia. Pärjäisikö tällainen tunneilla käynyt tavisratsastaja unelmineen sellaisen kanssa tai olisiko sellaisen hevosen hankinnassa ylipäänsä mitään järkeä? Joitakin osaavia iäkkäämpiäkin hevosia oli tarjolla, mutta siinä vaiheessa eteen tuli tämä hintakysymys, ei en ollut ostamassa päälle 10 000 hevosta.

Useammallekin hevosen tarjoajalle olin yhteydessä ja muutamien kanssa sovinkin alustavia koeratsastuspäiviä lähitulevaisuuteen, osa hevosista kuitenkin oli hieman kauempana, joten niihin reissuihin piti varata koko päivä. Kunnes sitten sähköpostiini tupsahti ilmoitus Urjalassa sillä hetkellä majailevasta hevosesta. Sillä hetkellä kaikki muut ehdokkaat unohtuivat..

Tämän näköinen ruuna tupsahti sähköpostiin ja siitä hetkestä lähtien olin myyty.

Tuntiratsastajan arkea ja kun arki alkaa puuduttamaan

Tampereelta Riihimäelle muutettuani (vuosi 2009 syksy) kävin kaverin suosittelemana testaamassa Metsälän ratsastuskoulun tunteja Forssassa. Suunnitelmana oli käydä siellä tunneilla aina Forssassa käydessäni, mutta toisin kävi, jäin koukkuun! Joten ilmoittauduin vakiryhmään perjantai-illan tunnille ja siitä se innostus sitten lähti ja kohta kävin perustunnin lisäksi koulutehoryhmässä maanantaisin ja estetehoryhmässä tiistaisin. Tallilla tuli muutenkin hengailtua, kuin pikkulikka konsanaan ja pari hoitohevostakin tuli kuvioihin, Väiski ja Ninni. Metsälässä sain erittäin hyviä oppeja opettajilta Nina Dunderilta ja Maiju Liehulta.

Keväällä 2010 kantautui korviini kauhea uutinen, että Metsälän toiminta loppuu kesään mennessä ja kaikki hevoset myydään. Piti siis etisä uusi paikka, missä käydä ratsastamassa. Forssassa vaihtoehtoja juurikaan ei ole, joten päädyin taaskin samaisen kaverin suosittelemana Similän Ratsutilan tunneille Mari Similän oppiin. Marin tunneilla kävin kerran viikossa aina syksyyn saakka, jolloin mieli alkoi haikailla menneitä ja aktiivisempaa harrastamista viikottaisen käynnin sijaan. Minua alkoi puuduttamaan tämä pelkkä ratsastustuntuman ylläpito ilman minkäänlaisia tavoitteita kehittymisestä ratsastajana. Siitähän se pohdinta sitten lähti, olisko nyt aika sen oman hevosen?