Voihan syksy ja sateet sanon vaan.. Eli ei-maneesitallilaiselle melkoisen haastavat kelit. Kenttä ei ole oikein ratsastettavassa kunnossa sateiden vuoksi. Ei ime samalla vauhdilla vettä, kuin mitä sitä taivaalta päivittäin tippuu. Onneksi talliympäristössä on ratsastettavaa maastoa, jossa pääsee tämän pahimman syksyn yli treenaamaan. Ja onneksi Simo nykyään on maastossa jopa ihan ratsastettava.
Pari viikkoa tässä nyt on maastoiltu. Hevonen kyllä nauttii. Ja meidän tapauksessa tää maastoilu ei aina tarkoita sitä rentoa köpöttelyä, vaan toisinaan tehdään ihan kouluratsastustyöskentelyä, jota kentälläkin tehtäisiin. Maastossa hevosesta löytyy uusia ulottuvuuksia ja eteenpäin pyrkimys 100 prosenttinen (paitsi, kun kohdalle sattuu jotain ohitsepääsemätöntä :D).
Ollaan nyt siis treenailtu lähinnä siirtymisiä ja hyvin pyörivää laukkaa. Maastossa siirtymisiin tulee omalla tapaa lisää haastetta, kun hevonen on niin menossa koko ajan. Toisaalta taas ei niin nakkele päätään vaan pysyy paremmin tuntumalla ja ollaan kehitytty varsinkin laukasta raviin siirtymisissä. Viimeksi saatiin jopa ihan kohtuullisia laukasta raviin siirtymisiä kentälläkin! Ja laukka pyörii. Fiilis on mahtava.
Maastoreitin varrella on myös muutamia mäkiä, joissa pääsee treenaamaan hevosen peppu- ja takajalan lihaksia. Näitä ollaan menty sekä käynnissä, että ravissa. Tasapainollekin tekee hyvää, kun ei ole sitä aivan tasasita pintaa, vaan hieman vaihtelevaa ja jokunen kuoppa siellä täällä. Kaatuneita puitakin löytyy tuulisten säiden jälkeen ja niistä voi kiipeillä yli tai kierrellä hieman extremempiä reittejä kaadetun metsikön kautta. Ei ollenkaan hassumpaa treeniä.
Huomisen heppa saa hyvällä mielellä vapailla, kun kolme päivää olen ahkerasti liikuttanut ja sunnuntainakin jonkinlainen treeni tehdään. Itsekin pääsen virkistäytymään shoppailujen ääreen ;). Tää viikko onkin mennyt lähinnä hevosen lannalta haisten.. Huomenna ehkä suihkun raikkaana parfyymiltä tuoksuen :D
perjantai 8. marraskuuta 2013
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Kuulumisia pitkästä aikaa
Vuosi alkaa taas vierähtämään loppua kohden ja blogin päivittelykin jäänyt hetkeksi, jos toiseksi unholaan. Paljon on taas pieniä asioita tapahtunut maaliskuun jälkeen.
Maaliskuussa kerroin, että Simo muuttaa Karkkilaan. Näin kävikin ja tovi siellä eleltiin ihanalla rauhallisella maalaistallilla loistavien maastojen äärellä. Melko lyhyeksihän tuo oleskelu Karkkilassa sitten jäikin. Simo tuli kesäksi takaisin Hevoniemeen laitumelle ja laitumella olo venähti taas pysyväksi asukkuudeksi. Itsekin muutin hevosen perässä takaisin kotikulmille Tammelaan.
Karkkilassa ollessa tuli treenailtua ihan kahden kesken Simpan kanssa ja maastoilusta innostuin ja rohkaistuin niin, että yksinkin pystyy nykyään maastoilemaan ja se on jopa kivaa!
Kesällä ollaan treenailtu Miian valvovan silmän alla ja Miia on silloin tällöin itsekin istunut Simon satulaan. Heinien kaadon jälkeen treenailtiin paljon isolla sänkipellolla, jossa hevonen on saanut lisää voimaa ja oppinut paremmin kantamaan itseään. Iso hevonen kun toisinaan vaatii isoa tilaa päästäkseen liikkumaan kunnolla eteen päin.
Muutama kerta päästiin kesän aikana treenaamaan myös esteitä. Parhaimmillaan tuli hypätty noin 80 senttinen okseri ja Simo kyllä on nauttinut joka hetkestä. Kuumenee jopa melko lailla noista esteistä.
Juhannuksena Hevoniemeen tuli valmentaja Steffen Werner Saksasta Suomen Hannoveryhdistyksen järjestämänä. Hän kävi toki lähialueella muissakin paikoissa valmentamassa. Simo oli kesäisessä valmennuksessa oikeinkin hyvä, jollei niitä iän ikuisia siirtymisiä lasketa. Ravista pysähtyminen, kun oli meille täyttä utopiaa. Kokonaisuutena oikein hyvä valmennus ja tällä kertaa olin siis itse selässä.
Jotenkin loppukesästä laukkatyöskentelyyn tuli itselläni suuria vaikeuksia ja hevonen huomasi tasapainottomuuteni ja laukkasi pää pystyssä tulematta tuntumalle. Tämän todettuani Miia pääsi taas työstämään ruunaa ja nopeastihan se tekemisen meininki alkoi löytymään. Nyt syksyn tullen laukka on jo oikeinkin mukavaa ja pyörivääkin. Tässä on paljon auttanut runsas treenailu maastossa, jossa hevonen kulkee oikeinkin hyvin omalla moottorilla eteen päin (voidaan lukea liiankin hyvin).
Viikko sitten oli jälleen Steffen Suomessa ja Miia sai hänet järjestettyä myös Tammelaan Similän ratsutilalle sunnuntaiksi. Hevoniemestä meitä lähti oikein kunnon poppoo. Minä Simon kanssa ja Miian ratsastamana kolme muuta nuorempaa hevosta. Täytyy sanoa, että tällä kertaa valmennus ei omalta osaltani mennyt ihan nappiin, koska hevoseni suurinpiirtein kammoksuu maneesia. Eli oli täysi työ ratsastaa se eteenpäin niin, että joten kuten avuilla. Jäi siis meidän kahden osalta tehtävät melko yksinkertaisiksi, kunhan vaan koitin ratsastaa hevosen läpi.
Olisihan se maneesti tietty luksusta, vaikka hevoseni siitä ei niin perusta. Ilmat toki ovat olleet haastavat näin sateisena syksynä tähän ulkona harrastamiseen, mutta eipä tuosta maastoilusta suurta haittaa tunnu olleen. Ja itse, kun pukee riittävästi päälle ja veden pitävää niin kyllä sitä pärjää. Kyllähän se hevonenkin nauttii, kun työskentely on monipuolista.
Kunhan nämä kurakelit väistyisivät ja tulisi hieman pakkasta ja riittävästi lunta niin on talven yli hyvä treenailla. Koitan olla taas hieman aktiivisempi tämän blogin suhteen. Mitä sitä muutakaan näinä pimeinä iltoina tekisi. Vielä, kun saisi pitkästä aikaa jotain kuvamateriaalia tänne.
Ja voisi kai tätä ulkoasuakin päivittää taas!
Maaliskuussa kerroin, että Simo muuttaa Karkkilaan. Näin kävikin ja tovi siellä eleltiin ihanalla rauhallisella maalaistallilla loistavien maastojen äärellä. Melko lyhyeksihän tuo oleskelu Karkkilassa sitten jäikin. Simo tuli kesäksi takaisin Hevoniemeen laitumelle ja laitumella olo venähti taas pysyväksi asukkuudeksi. Itsekin muutin hevosen perässä takaisin kotikulmille Tammelaan.
Karkkilassa ollessa tuli treenailtua ihan kahden kesken Simpan kanssa ja maastoilusta innostuin ja rohkaistuin niin, että yksinkin pystyy nykyään maastoilemaan ja se on jopa kivaa!
Kesällä ollaan treenailtu Miian valvovan silmän alla ja Miia on silloin tällöin itsekin istunut Simon satulaan. Heinien kaadon jälkeen treenailtiin paljon isolla sänkipellolla, jossa hevonen on saanut lisää voimaa ja oppinut paremmin kantamaan itseään. Iso hevonen kun toisinaan vaatii isoa tilaa päästäkseen liikkumaan kunnolla eteen päin.
Muutama kerta päästiin kesän aikana treenaamaan myös esteitä. Parhaimmillaan tuli hypätty noin 80 senttinen okseri ja Simo kyllä on nauttinut joka hetkestä. Kuumenee jopa melko lailla noista esteistä.
Juhannuksena Hevoniemeen tuli valmentaja Steffen Werner Saksasta Suomen Hannoveryhdistyksen järjestämänä. Hän kävi toki lähialueella muissakin paikoissa valmentamassa. Simo oli kesäisessä valmennuksessa oikeinkin hyvä, jollei niitä iän ikuisia siirtymisiä lasketa. Ravista pysähtyminen, kun oli meille täyttä utopiaa. Kokonaisuutena oikein hyvä valmennus ja tällä kertaa olin siis itse selässä.
Jotenkin loppukesästä laukkatyöskentelyyn tuli itselläni suuria vaikeuksia ja hevonen huomasi tasapainottomuuteni ja laukkasi pää pystyssä tulematta tuntumalle. Tämän todettuani Miia pääsi taas työstämään ruunaa ja nopeastihan se tekemisen meininki alkoi löytymään. Nyt syksyn tullen laukka on jo oikeinkin mukavaa ja pyörivääkin. Tässä on paljon auttanut runsas treenailu maastossa, jossa hevonen kulkee oikeinkin hyvin omalla moottorilla eteen päin (voidaan lukea liiankin hyvin).
Viikko sitten oli jälleen Steffen Suomessa ja Miia sai hänet järjestettyä myös Tammelaan Similän ratsutilalle sunnuntaiksi. Hevoniemestä meitä lähti oikein kunnon poppoo. Minä Simon kanssa ja Miian ratsastamana kolme muuta nuorempaa hevosta. Täytyy sanoa, että tällä kertaa valmennus ei omalta osaltani mennyt ihan nappiin, koska hevoseni suurinpiirtein kammoksuu maneesia. Eli oli täysi työ ratsastaa se eteenpäin niin, että joten kuten avuilla. Jäi siis meidän kahden osalta tehtävät melko yksinkertaisiksi, kunhan vaan koitin ratsastaa hevosen läpi.
Olisihan se maneesti tietty luksusta, vaikka hevoseni siitä ei niin perusta. Ilmat toki ovat olleet haastavat näin sateisena syksynä tähän ulkona harrastamiseen, mutta eipä tuosta maastoilusta suurta haittaa tunnu olleen. Ja itse, kun pukee riittävästi päälle ja veden pitävää niin kyllä sitä pärjää. Kyllähän se hevonenkin nauttii, kun työskentely on monipuolista.
Kunhan nämä kurakelit väistyisivät ja tulisi hieman pakkasta ja riittävästi lunta niin on talven yli hyvä treenailla. Koitan olla taas hieman aktiivisempi tämän blogin suhteen. Mitä sitä muutakaan näinä pimeinä iltoina tekisi. Vielä, kun saisi pitkästä aikaa jotain kuvamateriaalia tänne.
Ja voisi kai tätä ulkoasuakin päivittää taas!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)